Riitta Kivimäki
Toko- ja rally-tokovalmentaja

Olen Riitta Kivimäki. Olen harrastanut parikymmentä vuotta omien koirieni kanssa, ja useiden vuosien ajan kouluttanut muita koirakoita. Päälajinani on toko eli tottelevaisuuskoulutus, mutta rinnalla on aina kulkenut myös muita lajeja monipuolistamaan harjoittelua ja lujittamaan osaamista. Erityisesti palveluskoirien metsäjäljen olen kokenut hyvin kiehtovaksi harjoiteltavaksi.
Tavoitteenani tokossa on täsmällinen ja ehjä kokonaisuus, jossa sekä koira että ohjaaja ovat motivoituneita tekemään parhaansa yhdessä koirakkona. Mielenkiintoni kohteena on pyrkiä löytämään koiralähtöisiä tapoja kouluttaa tokon monimutkaisia liikekokonaisuuksia. Palastelen liikkeet mielelläni pieniksi paloiksi, joita vahvistamalla päästään sujuviin liikekokonaisuuksiin.
Kotona minulla on tällä hetkellä kolme bordercollieta. Pyrin kehittämään omia taitojani paitsi lajin parissa myös eläinkoulutuksen maailmassa. Vuonna 2022 valmistuin Tampereen yliopistosta käyttäytymisanalyyttisen eläinkoulutuksen asiantuntijaksi.
Koulutus onnistuu myös englannin kielellä.