Hanna Jäntti
Agilityvalmentaja, näyttelykouluttaja

Olen aloittanut agilityn harrastamisen vuonna 2012 ja kilpailen nykyään arvokisatasolla. Molemmat kisakoirani pyrtsi-Gini ja bortsu-Sos kisaavat ylimmässä 3-luokassa. Kouluttaudun säännöllisesti oman valmentajan kanssa ja seuraan lajia tiiviisti Suomessa ja kansainvälisesti. Minulle on kehittynyt vahva visio siitä, kuinka koiria ja ohjaajia kehitetään lajissa.

Agilityn lisäksi olen aiemmin harrastanut aktiivisesti näyttelyitä ja kilpaillut junior handlerissa SM-tasolla. Kasvatan pienimuotoisesti pyreneittenpaimenkoiria, ja kasvatustoiminnan myötä myös näyttelyt ovat jääneet osaksi koiraharrastuksiani.

Agilityvalmentajana olen parhaimmillani erityisesti pentujen ja nuorten koirien pohjataito- ja alkeisharjoitusten kanssa. Erityinen kiinnostukseni lajissa on taitotreenaaminen ja koen nykypäivän agilityn vaativan koiralta valtavan määrän itsenäisiä taitoja, jotka tulee osata myös kovassa vauhdissa. Lisäksi pidän vauhdin ja itsevarmuuden kasvattamisesta niin koiralle kuin ohjaajalle. Ohjaajana olen itse fyysinen ja parhaimmillani olen, kun pääsen haastamaan koulutettavien koirien itsenäisyyttä ja ohjaajien rohkeutta liikkua. Olen kokenut niin kiihkeiden ja korkeavireisten koirien, kuin myös sytyteltävien ja harkitsevimpien koirien kouluttamisessa. Minulle tärkeää on koiran kaunis kohtelu ja että se tuntee olevansa maailmanmestari jokaisissa treeneissä. Haluan edistää valmennettaviani huolellisesti yksityiskohdat huomioiden.